Uusimmassa Opettaja-lehdessä (17/2015) oli juttu opettajan ensimmäisestä työvuodesta. On yleisesti tiedossa, että työelämään siirtyminen on monelle opettajalle haasteellinen vaihe, joka voi tuntua jopa uuvuttavalta. Monet jopa vaihtavat ensimmäisten vuosien jälkeen ammattia. Ei siis ole ihme, että työelämään siirtyminen mietityttää monia opettajaopiskelijoita. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, itselläni alkaa pian viimeinen yliopistovuosi, jonka jälkeen olisi tarkoitus siirtyä työelämään.
Mietityttääkö työelämään siirtyminen minua? Ehdottomasti. Olen siis tuleva saksan ja ruotsin opettaja ja valitettavasti näiden aineiden asema on huonontunut melko paljon muutamassa vuodessa. Kieltenopiskelusta kouluissa on käyty paljon keskustelua ja tällä hetkellä englanti jyrää vahvasti ja suomalaisten oppilaiden kielitaito yksipuolistuu hurjaa vauhtia. Myöskään Suomen taloudellinen tilanne ei ole eduksi vastavalmistuneille opettajille. Kunnat säästävät nyt minkä ehtivät ja työpaikkoja on erittäin niukasti. Tosin tämä koskee myös montaa muuta alaa. Aina, kun kuulen jonkun kanssani samaan aikaan opiskelleen saaneen työpaikan, alan saman tien miettiä omaa tulevaa ensimmäistä työpaikkaani pelonsekaisin tuntein. Vastavalmistunut opettaja joutuu heti alusta asti ottamaan vastuuta yhtä paljon kuin kokeneet konkarit eikä mahdollisuutta pehmeään laskuun juurikaan ole. Siinä mielessä opettajan ammatti eroaa monesta muusta alasta, joilla vastuuta otetaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän oman kokemuksen karttuessa.
Kieltenopettajana tulevat uramahdollisuudet ovat melko monipuoliset. Voin opettaa niin alakoululaisia, yläkoululaisia, lukiolaisia kuin aikuisopiskelijoitakin. Toisaalta tämä antaa paljon erilaisia mahdollisuuksia tulevalle työuralle, mutta toisaalta taas valinnanvara tuo mukanaan pientä epävarmuutta: mitä minä nyt sitten tulen oikein tulevaisuudessa tekemään. Ehkä kymmenen vuoden päästä voin tulla lukemaan tätä blogikirjoitusta ja todeta, että tulevan työuran stressaaminen oli aivan turhaa. Satuin juuri lukemaan Hidasta elämää -sivustolta jutun, jossa sanottiin osuvasti: Mitäpä, jos joku kertoisi, että vääriä valintoja ei ole siinä missä oikeitakaan? Mitäpä, jos jokainen valinta jonka teemme, auttaa meitä oppimaan lisää itsestämme? Viisaita sanoja. Vastoinkäymisethän ovat niitä hetkiä, jotka opettavat meille eniten. Ilman haasteita ja vaikeampia hetkiä olisin tuskin oppinut elämässä koskaan yhtään mitään. Hyviä hetkiä ei osaisi arvostaa, jos asiat olisivat aina hyvin.
Tulevan kirjoittamaan kieltenopettajan koulutuksesta vielä lisää, sillä graduni aihe käsittelee kyseistä aihetta. Gradu valmistuu toivottavasti tämän syksyn aikana ja sen jälkeen tulen kirjoittamaan kirjoittamisen aikana heränneistä ajatuksista ja itse tutkimuksen tuloksista.
Inspiroivaa syksyä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti