tiistai 11. elokuuta 2015

Hyvä paha kouluruoka

Yle Uutiset uutisoi toukokuun lopussa Yle Savon tekemästä kyselystä, jossa oli kartoitettu aikaa, jota oppilaille tarjotaan kouluruoan syömiseen. Noin 70 prosentissa kouluista tuo aika on puoli tuntia tai enemmän. Kuitenkin joskus oppilailla on aikaa lounaan syömiseen vain 10 minuuttia. Artikkelin loppupuolella keskitytään kouluruokailun merkitykseen muunakin kuin vatsantäyttäjänä: se on virkistyshetki, jonka aikana opitaan tavoista, ruoasta ja terveydestä. Kouluruokailu on myös mitä suuremmissa määrin tärkeä sosiaalinen tapahtuma.

Kouluruoalle ei paljon hintaa kerry per annos ja sen mausta on kiistelty vuosikymmeniä. Itse olen aina pitänyt kouluruoasta. Opetusharjoitteluvuonna sitä tuli syötyä lähes päivittäin ja kyllä se edelleen maistui. Ylipäätään on olemassa melko vähän ruokia, jotka maistuvat niin pahalta, etten voisi niitä syödä. Koulussa vain kirjolohikiusaus oli ainoa ruoka, josta en pitänyt, mutta söin sitä siitä huolimatta, koska jollain sitä oli vatsansa täytettävä. Tietysti joidenkin erikoisruokavalioiden noudattaminen saattaa olla hankalaa kouluruokailussa, mutta nykyisin ja myös omina kouluaikoinani erilaisia allergia ja vastaavat otettiin kyllä hyvin huomioon. Itse en ylipäätään pidä siitä, että ruoasta valitetaan enkä mielelläni heitä ruokaa roskiin. Vaikka Suomessa ihmisten ei tarvitse nähdä nälkää, pitää ruokaa silti mielestäni kunnioittaa. Ja onhan ilmainen, ravitseva kouluruoka melko harvinainen asia maailmassa.

Ravitsemuksellisen puolen lisäksi kouluruokailu on myös sosiaalinen tapahtuma. Pitkällä ruokavälkällä on aikaa jutella kavereiden kesken ja jos opettaja syö oppilaiden kanssa, on hänelläkin mahdollisuus jutella oppilaiden kanssa hieman rennommissa merkeissä. Erityisesti omana lukioaikana istuimme kaveriporukkamme kanssa aina samassa pöydässä ja vaihdoimme kuulumisia. Muistanpa myös meitä pari vuotta nuoremmat lukiotytöt, jotka joka päivä söivät vain näkkäriä ja joivat vettä. No, toivottavasti ovat viisastuneet noista ajoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti