Eduskuntavaalit ovat ensi kuun puolessa välissä ja yksi niiden pääteemoista tulee varmasti olemaan koulutus. OAJ julkisti omat eduskuntavaalitavoitteensa jo viime vuoden puolella ja SOOL yhdessä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa julkisti oman videokannanottonsa aiheesta juuri pari päivää sitten.
Koulutukseen kohdistuneet leikkaukset ovat miljardiluokkaa, joten syytä huoleen on. Tässä taloustilanteessa säästöt ovat valitettava tosiasia joka alalla, mutta silti nuo summat kuulostavat todella hurjilta. Koulutuksella luodaan tulevaisuutta ja säästöjen seuraukset ovat valitettavasti pitkäaikaisia. Säästöt näkyvät myös erittäin selkeästi yliopistossa: vain aivan pakollisimmat kurssit järjestetään eikä mitään ylimääräistä ole tarjolla.
Kansanedustajaehdokkaat lupaavat kilpaa, että koulutuksesta ei enää leikata, mutta itse ainakin pelkään, että säästöjä tulee vielä lisää. Toivon seuraavan eduskunnan näyttävän koulutusta kohtaan koskevan arvostuksensa ihan konkreettisesti. Koulutuksessa on Suomen tulevaisuus ja se on aina ollut suuri ylpeydenaihe maassamme. Toivottavasti näin on myös jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti