Kirjoitin itse ylioppilaaksi keväällä 2009. Kävin Satakunnassa sijaitsevan noin 250 opiskelijan kuvaamataitopainotteisen lukion. Itse kävin lukiossa kuvista vain yhden kurssin ja valitsin lukion, koska se oli lähellä kotiamme ja olin käynyt samassa rakennuksessa yläkoulun. Oma lukioni oli oikeestaan aika "tavallinen" lukio ja tunsin monet opiskelijoista jo yläkoulusta. Muistelen omaa lukioaikaani erittäin lämmöllä ja minulla on sieltä paljon hienoja muistoja. Tässä varmasti yksi syy siihen, miksi opettajan ammatti kiinnosti: minulla oli koulussa kivaa ja pidin koulunkäynnistä.
Keväällä tulee kuluneeksi kuusi vuotta oman lukioaikani päättymisestä. Toisaalta tämä on erittäin lyhyt aika, toisaalta välillä hämmästelen, että onko siitä oikeasti jo niin monta vuotta. Viime lukuvuonna opetusharjoittelua suorittaessani tein yhden merkittävän huomion: koulu on muuttunut melko paljon tuossa vajaassa kuudessa (silloin viidessä) vuodessa. Omana lukioaikanani ei ollut tietoakaan tietotekniikan käytöstä opetuksessa. Totta kai koulussamme oli videotykki ja dokumenttikamera, mutta me oppilaat emme juurikaan käyttäneet mitään laitteita itse oppimisen välineinä. Satunnaisilla tunneilla etsimme tietoa tietokoneilla esim. jatko-opiskelupaikoista.
Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, kuka rahoittaa oppilaiden kannettavat tai tabletit koulussa: oppilas (tai oppilaan vanhemmat) vai koulu. Nykyisin lukiossa jokaisella oppilaalla on oltava tietokone. Muistelen, että omana lukioaikanani tietokone oli mukana muutamalla opiskelijalla. Suurin osa käytti perinteisesti paperia ja kynää. Tehdessäni opetusharjoittelua Tampereen Norssilla, kaikki siellä lukion aloittavat opiskelijat saivat itselleen käyttöön iPadin. Se, kuinka paljon niitä käytetään tunneilla, riippuu opettajasta. Mutta suunta on aivan selvä: tieto- ja viestintätekniikka on ja tulee olemaan yhä isompi osa opetusta. Tällä saralla riittää opettelemista niin opettajaopiskelijoille kuin työssäkäyville opettajillekin. Tulevana opettajana tämä sekä innostaa että huolestuttaa: aina voi kehittyä ja kaikki on itsestä kiinni, mutta toisaalta mietin, tulenko koskaan olemaan tyytyväinen omaan osaamiseeni tietotekniikan suhteen. Ainakin olen valinnut itselleni ammatin, jossa haasteita riittää melko pitkäksi aikaa ellei koko työuran ajaksi.
Koulumaailma muuttuu tällä hetkellä hurjaa vauhtia ja tämä tuo mukanaan haasteita tietysti myös opettajankoulutukselle. Miten koulutetaan opettajia, joilla on valmiuksia opettaa tässä alati muuttuvassa ympäristössä ja omaksua nopeasti tietoa uusista opetusmenetelmistä, sovelluksista yms.?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti