Uusimmassa Opettaja-lehdessä (9/2015) oli juttu nuorten opettajien ammattiin perehdytyksestä otsikolla Verratonta vertaistukea. Artikkeli käsitteli OAJ:n nuorille opettajille tarjoamaa NOPE-koulutusta sekä yleisesti haasteita, joita nuoret opettajat kohtaavat uransa ensimmäisinä vuosina. Vaikka nuorien opettajien asema on parantunut paljon viime vuosina, ei Suomessa ole vieläkään valtakunnallista, säädöksiin perustuvaa perehdytysvaihetta tai -ohjelmaa nuorien opettajien tukemiseksi. Kunnat ja koulut vastaavat tästä itse, joten taso vaihtelee melko paljon eri puolilla Suomea. Ei siis ihme, että monista nuorista opettajista työelämään siirtyminen tuntuu kuin heitolta kylmään veteen. Toisin kuin monissa muissa ammateissa, joissa vastuullisempiin tehtäviin edetään vähitellen, opettajan on otettava iso vastuu heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Tämä stressaa monia ja Opettaja-lehden mukaan joka viides opettaja Suomessa vaihtaa alaa muutaman vuoden sisällä valmistumisestaan.
Itseäni siirtyminen työelämään jännittää sekä positiivisesti että negatiivisesti ja olen miettinyt asiaa varsinkin tänä lukuvuonna paljon ja puhunut aiheesta opiskelijakavereideni kanssa. Monen vuoden opiskelun jälkeen sitä haluaa jo päästä työelämään, mutta toisaalta ajatus siitä, että tuttu ja turvallinen yliopisto pitää jättää taakse, hirvittää hieman. Opettajan ammatin suuri vastuu kiehtoo, mutta toisaalta mietin, miten tulen selviytymään noista ensimmäisistä rankoista vuosista. Artikkeli otti esiin yhden vastavalmistuneiden opettajien isoimmista haasteista: vakituista virkaa on vaikea saada ja monet joutuvat ensimmäisinä työvuosinaan tyytymään määräaikaisiin pesteihin.
Mielestäni OAJ:n ehdottoma perehdytysohjelma on erittäin hyvä idea. Olen jostakin lukenut myös kokeneista opettajista, jotka toimivat nuorille opettajille mentoreina. Tämäkin kuulostaa erittäin hyvältä. Nuori opettaja saisi uudessa koulussa jonkun kokeneista opettajista mentoriksi, jonka puoleen voi tarvittaessa kääntyä ja joka esimerkiksi kertoo uudelle opettajalle koulun käytänteistä. Tässä kohtaa on tietysti tärkeää, että henkilökemiat kohtaavat. Mikään ei varmasti ole hirveämpää kuin ensimmäisessä työpaikassa oleva, nuorta opettajaa aliarvioiva, "kaiken tietävä" kollega. Tosin kaikille opettajille kollegojen tuki ja yhteen hiileen puhaltaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Itselläni on kokemusta vain muutamien päivien sijaisuuksista, jolloin koulun toimintatapoihin ei pahemmin ehdi tutustumaan ja myös monet opettajat jäävät täysin vieraiksi. Toisaalta ymmärrän, ettei kaikille parin päivän sijaisille ole aikaa jutella. Olen monen monta kertaa istunut tuntemattoman koulun opettajanhuoneessa ja yllätyksekseni melko harvat opettajat tulevat edes esittäytymään uudelle kasvolle. Yritän muistaa tämän itse, kun joskus olen vakituisesti jossakin koulussa töissä. Olisi erittäin mukavaa, jos joku tulisi kysymään, tarvitsenko apua ja löydänkö itse luokkaan. Tosin tässä asiassa on onneksi poikkeuksiakin. Olin sijaistamassa yhdessä lukiossa ja hyppytunnin aikana muutama opettaja jutteli kanssani pitkät pätkät ajankohtaisista aiheista. Tuntui, kuin olisin ollut koulussa pidempääkin kuin nuo kaksi päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti