Neljä viikkoa

Olen ollut töissä nyt noin neljä viikkoa. Aika on mennyt kuin siivillä. Arkipäivät kuluvat aika lailla töitä tehden ja viikonloppuisin ehdin hieman tekemään jotain muutakin, joka saa ajatukset pois koulumaailmasta. Sunnuntaina ajatukset alkavat kuitenkin jo aina siirtyä tulevaan kouluviikkoon ja iltaisin suunnittelenkin jo maanantain tunteja.

Työmäärää on paljon, mutta kaiken uuden suunnittelu ja tekeminen on kyllä mieluisaa. Vaikka huomaahan sitä, että todella alkutekijöissä tässä ollaan. Aika paljon tukeudun tunneilla  oppikirjaan. Muistan opetusharjoittelussa ajatelleeni, että sitten keksin itse ainakin kaikkea hienoa ja vähän voidaan ehkä käyttää sitä oppikirjaa, mutta ei se nyt ole niin keskeinen. No, kylläpä muuttui ääni kellossa, kun pääsi oikeasti töihin. Kaikkien lankojen käsissä pitäminen vaatii paljon keskittymistä ja näin alussa sitä on erittäin kiitollinen siitä, että se oppikirja on olemassa ja antaa raamit opetukselle. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä, kun perusasiat alkavat olemaan hallussa, voi alkaa keksiä kaikkea hienoa ja vähän erilaista.

Yksi hämmentävimmistä ja varmaankin myös raskaimmista asioista on vastuun määrä. Oppilaat kysyvät asioita kursseihin ja opintoihin liittyen ja itse vaan miettii, että pitääkö minun tämä tosiaan päättää, kun tuntuu että olen itsekin eri käytännöistä ynnä muista yhtä pihalla kuin oppilaat. Taas peräänkuulutan, että nämä ovat sellaisia asioita, joita ei opetusharjoittelussa opeteta tai käydä läpi. Onneksi kollegani ovat rautaisia ammattilaisia ja heiltä voin kysyä neuvoa. Pikkuhiljaa sitä oppii enemmän ja enemmän ja varmaankin jo keväällä homma alkaa käytänteiden osalta luistaa suhteellisen hyvin. En tiedä, jatkanko ensi vuonna samassa koulussa vai mitä teen. Jos ensi vuonna opetan jossakin muualla, on edessä todennäköisesti vähän samankaltainen rumba. Ei siis ihme, että monet haluavat vakipaikan. Kyllähän se opetus sujuu, kun tuntee paikan käytänteet ja niillä ei tarvitse erikseen enää vaivata päätään.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja sen myötä myös erilaiset perinteet tulevat näkyviin. Perjantaina pidetään koulussa adventtihartaus ja ensi viikolla juhlitaan itsenäisyyttä sekä uusia ylioppilaita. Ja sitten on vielä joulujuhla. Tälläisiä perinteitä olikin jo hieman ikävä. Hienoa, että pääsee juhlistamaan vuodenajan eri tapahtumia muutamien vuosien tauon jälkeen. Pidinpä viime viikolla myös jo oman aamunavaukseni, joka sai mukavasti kehuja. Lämmitti mieltä!

Ei enää tuleva vaan nykyinen

On aika taas herättää tämä blogi eloon, Tänään oli nimittäin ensimmäinen päiväni lukion ruotsin ja saksan opettajan. Tästä se opettajan työura sitten lähtee kunnolla käyntiin. Haluan kirjoittaa näistä ensimmäisen vuoden kokemuksista kahdesta syystä. Ensinnäkin toivon näistä olevan hyötyä muille uraansa aloitteleville opettajille tai opettajan ammatista kiinnostuneille. Toiseksi haluan itse palata näihin teksteihin joskus myöhemmin. Ehkä keväällä, kun lukuvuosi lähenee loppuaan tai vaikka parin vuoden päästä, kun kokemusta on jo enemmän. Silloin on hyvä muistuttaa itseään siitä, miltä alussa tuntui ja minkälaisia ajatuksia pyöri päässä.

Eilen en ajatellut juuri muuta kuin ensimmäistä työpäivää. Stressasi ja ahdisti ja ehkä vähän pelottikin. Olin käynyt koululla muutaman kerran aikaisemmin ja tavannut rehtorin, opettajan jota sijaistan sekä koulun muuta henkilökuntaa. Kaikki vaikuttivat aivan äärimmäisen mukavilta ja auttavaisilta. Pystyin myös laittamaan viestiä opettajalle, jota sijaistan, kun heräsi jotakin kysyttävää. Silti hirvitti ja vähän väliä tuli olo, etten pysty tähän. Tälläiseen ei mitenkään valmisteta yliopistolla. Sinne vaan hypätään kylmään veteen ja katsotaan, mitä hommasta tulee. Illalla ajaessani auton radiossa soi HalooHelsinkin Vapaus käteen jää. Siinä lauletaan "Mutta lupaan, että huominen on joskus monen vuoden takainen." Tuo kohta kyllä osui ja upposi. Luin vielä myöhään illalla erästä ensimmäisen vuoden opettajan blogia, jossa hän kertoi, miten kaikki työasiat pyörivät päässä kolmelta yöllä eikä uni tule. En tiedä, olisiko pitänyt lukea tuota tekstiä.

Sitten siihen ensimmäiseen työpäivään. Tuntini alkoivat heti klo 8 ja olin jo seitsemän jälkeen luokkahuoneessa katsomassa materiaaleja kuntoon. Tunnit kestivät klo 12 asti ja sen jälkeen oli kyllä helpottunut olo. Ensimmäisen päivän tunnit pulkassa! Menin iloisena ilmoittamaan tämän rehtorille ja hänkin naureskeli, että vielä olen hengissä. Onneksi kaikki koululla ovat todella mukavia. Tunnit menivät ihan hyvin, mitä nyt pientä hapuilua oli luokan laitteiden kanssa. Lisäksi koulussa kulkeminen oli vielä vähän hakusessa, mutta paikat alkavat onneksi pikkuhiljaa hahmottua. Iltapäivällä ja illalla korjailin vielä aineita ja kuuntelukokeita. Tällaiset jututkin vievät aloittelijalta varmasti moninkertaisen ajan verrattuna konkariin. Tapasin koulumme englannin opettajan aamulla ja hänkin on aivan huikea persoona. Hän ensimmäisenä ilmoitti, että käänny sitten minun puoleeni heti, kun tulee jotakin isompia tai pienempiä murheita. Saman tien sain kuulla hänen kokemuksiaan ensimmäisestä opettajavuodesta tuossa samaisessa koulussa ja hän tosiaan jää tämän lukuvuoden jälkeen eläkkeelle.

Ensi viikolla on koeviikko ja onneksi edellinen opettaja tekee vielä kokeet. Silti olen koeviikosta aika pihalla. No mutta eiköhän sekin jotenkin läpi vedetä. Tähän tunteeseen vain tarvitsee tottua, että kaikesta on koko ajan vähän pihalla ja pitää vain rohkeasti kysyä, vaikka kysymykset tuntuisivat kuinka tyhmiltä. Tällä hetkellä tuntuu ihmeelliseltä se, että pitäisi tehdä kaikenlaisia päätöksiä itse ilman, että kukaan on siinä vieressä katsomassa ja kommentoimassa, kuten esim. opetusharjoittelussa tottui. Oman lisänsä tähän tuo tietysti muutto toiselle paikkakunnalle, jossa en ollut koskaan edes käynyt ennen pestin saamista. No, näitä aikoja muistellaan varmasti vielä vuosikymmenienkin päästä. Nyt ei muuta kuin hihat heilumaan ja keräämään kokemusta. Kerron sitten vähän väliä, miten täällä oikein menee.

Hyvää loppusyksyä kaikille ja uskaltakaa heittäytyä! Sitä ei koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan.