Eilen (18.8.) uutisoitiin Valtiontalouden tutkimusviraston (VTV) tarkastuskertomuksesta, jonka mukaan Suomen maahanmuuttajien ja kantaväestön oppimistuloksissa on Euroopan suurimmat erot. Tarkastuksessa vertailtiin oppilaiden tuloksia matematiikan ja lukutaidon Pisa-testissä. Erityisesti tämä koskee toisen polven maahanmuuttajia. VTV:n mukan maahanmuuttajaoppilaiden käsitys koulusta on kantaväestöä myönteisempi, vaikka he kokevat koulun työskentelyilmapiirin huonommaksi kuin kantaväestö. Tämä ei sinänsä ollut mitenkään uutta, sillä hyvien Pisa-tulosten yhteydessä on usein kerrottu, että suomalaiset lapset viihtyvät koulussa huonosti.
Tänään Huomenta Suomi -ohjelmassa aiheesta olivat keskustelemassa VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Tanja Kirjavainen ja Suomen pakolaisavun Kurvi-hankkeen ohjaaja Kadar Gellen, jolla myös itsellään on maahanmuuttajatausta. Gellenin mukaan suomalainen koulujärjestelmä ei pysty auttamaan, kun maahanmuuttajat kohtaavat koulussa ongelmia. Yhtenä esimerkkinä hän käytti läksyjä. Aikuiset yleensä auttavat lapsia läksyissä, mutta kaikille maahanmuuttajilla ei ole kotona suomea osaavaa aikuista. Tämän kohdan lukiessani aloin yleisemmin miettiä kotitehtävien merkitystä. Voiko koulussa menestyä, jos ei tee läksyjä? Riittääkö pelkkä oppitunneilla tehty työ? Ovatko hyvät arvosanat ylipäätään se, mitä koulussa ensisijaisesti tavoitellaan? Useimmissa aineissa hyvien arvosanojen saaminen edellyttää työtä. Itse tulevana kieltenopettajana on sanottava, että se nyt vain on karu fakta, että kieltä ei opi ellei harjoittele, harjoittele ja harjoittele. Tästä syystä esim. monet pojat oppivat englantia pelien kautta. He kuulevat ja käyttävät kieltä jopa useita tunteja päivässä, joten kielitaito kehittyy. On hyvin vaikeaa käyttää kieltä, jos ei osaa sanoja. Toisaalta välillä on vaikeaa saada haluamaansa viestiä perille, jos ei tiedä, mihin järjestykseen sanat kuuluu laittaa. Tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin.
Ollessani itse opetusharjoittelussa törmäsin muutaman opettajan kohdalla melko ihmeelliseen asenteeseen läksyjen suhteen. Eräskin opettaja sanoi, että läksyjä ei kannata antaa, koska "ei ne oppilaat kuitenkaan tee niitä". Eiväthän huippu-urheilijatkaan tule kisoihin ilman, että takana olisi satoja harjoittelutunteja? Läksyjä voi olla monenlaisia ja opettajan tehtävänä on kertoa oppilaille niiden tärkeydestä ja ennen kaikkea herättää oppimisen halu. Jos haluaa tietää jostakin aiheesta lisää, sen läpikäymiseen voi käyttää vaikka kuinka paljon aikaa. Kaikki ovat varmasti kokeneet tämän joskus. Varsinkin kieltentunneilla on nykyisin helppo järjestää kontakteja natiivien kanssa, jolloin kieltenopiskelu oikeasti konkretisoituu. Läksyjen tekeminen opettaa myös vastuunkantoa omasta oppimisesta. Aina elämässä kaikki ei ole kivaa ja jonkun tavoitteen saavuttamiseksi on tehtävä töitä. Ahkeruus kyllä palkitaan.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
tiistai 18. elokuuta 2015
Opettajan ensimmäisestä työvuodesta
Uusimmassa Opettaja-lehdessä (17/2015) oli juttu opettajan ensimmäisestä työvuodesta. On yleisesti tiedossa, että työelämään siirtyminen on monelle opettajalle haasteellinen vaihe, joka voi tuntua jopa uuvuttavalta. Monet jopa vaihtavat ensimmäisten vuosien jälkeen ammattia. Ei siis ole ihme, että työelämään siirtyminen mietityttää monia opettajaopiskelijoita. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, itselläni alkaa pian viimeinen yliopistovuosi, jonka jälkeen olisi tarkoitus siirtyä työelämään.
Mietityttääkö työelämään siirtyminen minua? Ehdottomasti. Olen siis tuleva saksan ja ruotsin opettaja ja valitettavasti näiden aineiden asema on huonontunut melko paljon muutamassa vuodessa. Kieltenopiskelusta kouluissa on käyty paljon keskustelua ja tällä hetkellä englanti jyrää vahvasti ja suomalaisten oppilaiden kielitaito yksipuolistuu hurjaa vauhtia. Myöskään Suomen taloudellinen tilanne ei ole eduksi vastavalmistuneille opettajille. Kunnat säästävät nyt minkä ehtivät ja työpaikkoja on erittäin niukasti. Tosin tämä koskee myös montaa muuta alaa. Aina, kun kuulen jonkun kanssani samaan aikaan opiskelleen saaneen työpaikan, alan saman tien miettiä omaa tulevaa ensimmäistä työpaikkaani pelonsekaisin tuntein. Vastavalmistunut opettaja joutuu heti alusta asti ottamaan vastuuta yhtä paljon kuin kokeneet konkarit eikä mahdollisuutta pehmeään laskuun juurikaan ole. Siinä mielessä opettajan ammatti eroaa monesta muusta alasta, joilla vastuuta otetaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän oman kokemuksen karttuessa.
Kieltenopettajana tulevat uramahdollisuudet ovat melko monipuoliset. Voin opettaa niin alakoululaisia, yläkoululaisia, lukiolaisia kuin aikuisopiskelijoitakin. Toisaalta tämä antaa paljon erilaisia mahdollisuuksia tulevalle työuralle, mutta toisaalta taas valinnanvara tuo mukanaan pientä epävarmuutta: mitä minä nyt sitten tulen oikein tulevaisuudessa tekemään. Ehkä kymmenen vuoden päästä voin tulla lukemaan tätä blogikirjoitusta ja todeta, että tulevan työuran stressaaminen oli aivan turhaa. Satuin juuri lukemaan Hidasta elämää -sivustolta jutun, jossa sanottiin osuvasti: Mitäpä, jos joku kertoisi, että vääriä valintoja ei ole siinä missä oikeitakaan? Mitäpä, jos jokainen valinta jonka teemme, auttaa meitä oppimaan lisää itsestämme? Viisaita sanoja. Vastoinkäymisethän ovat niitä hetkiä, jotka opettavat meille eniten. Ilman haasteita ja vaikeampia hetkiä olisin tuskin oppinut elämässä koskaan yhtään mitään. Hyviä hetkiä ei osaisi arvostaa, jos asiat olisivat aina hyvin.
Tulevan kirjoittamaan kieltenopettajan koulutuksesta vielä lisää, sillä graduni aihe käsittelee kyseistä aihetta. Gradu valmistuu toivottavasti tämän syksyn aikana ja sen jälkeen tulen kirjoittamaan kirjoittamisen aikana heränneistä ajatuksista ja itse tutkimuksen tuloksista.
Inspiroivaa syksyä kaikille!
Mietityttääkö työelämään siirtyminen minua? Ehdottomasti. Olen siis tuleva saksan ja ruotsin opettaja ja valitettavasti näiden aineiden asema on huonontunut melko paljon muutamassa vuodessa. Kieltenopiskelusta kouluissa on käyty paljon keskustelua ja tällä hetkellä englanti jyrää vahvasti ja suomalaisten oppilaiden kielitaito yksipuolistuu hurjaa vauhtia. Myöskään Suomen taloudellinen tilanne ei ole eduksi vastavalmistuneille opettajille. Kunnat säästävät nyt minkä ehtivät ja työpaikkoja on erittäin niukasti. Tosin tämä koskee myös montaa muuta alaa. Aina, kun kuulen jonkun kanssani samaan aikaan opiskelleen saaneen työpaikan, alan saman tien miettiä omaa tulevaa ensimmäistä työpaikkaani pelonsekaisin tuntein. Vastavalmistunut opettaja joutuu heti alusta asti ottamaan vastuuta yhtä paljon kuin kokeneet konkarit eikä mahdollisuutta pehmeään laskuun juurikaan ole. Siinä mielessä opettajan ammatti eroaa monesta muusta alasta, joilla vastuuta otetaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän oman kokemuksen karttuessa.
Kieltenopettajana tulevat uramahdollisuudet ovat melko monipuoliset. Voin opettaa niin alakoululaisia, yläkoululaisia, lukiolaisia kuin aikuisopiskelijoitakin. Toisaalta tämä antaa paljon erilaisia mahdollisuuksia tulevalle työuralle, mutta toisaalta taas valinnanvara tuo mukanaan pientä epävarmuutta: mitä minä nyt sitten tulen oikein tulevaisuudessa tekemään. Ehkä kymmenen vuoden päästä voin tulla lukemaan tätä blogikirjoitusta ja todeta, että tulevan työuran stressaaminen oli aivan turhaa. Satuin juuri lukemaan Hidasta elämää -sivustolta jutun, jossa sanottiin osuvasti: Mitäpä, jos joku kertoisi, että vääriä valintoja ei ole siinä missä oikeitakaan? Mitäpä, jos jokainen valinta jonka teemme, auttaa meitä oppimaan lisää itsestämme? Viisaita sanoja. Vastoinkäymisethän ovat niitä hetkiä, jotka opettavat meille eniten. Ilman haasteita ja vaikeampia hetkiä olisin tuskin oppinut elämässä koskaan yhtään mitään. Hyviä hetkiä ei osaisi arvostaa, jos asiat olisivat aina hyvin.
Tulevan kirjoittamaan kieltenopettajan koulutuksesta vielä lisää, sillä graduni aihe käsittelee kyseistä aihetta. Gradu valmistuu toivottavasti tämän syksyn aikana ja sen jälkeen tulen kirjoittamaan kirjoittamisen aikana heränneistä ajatuksista ja itse tutkimuksen tuloksista.
Inspiroivaa syksyä kaikille!
tiistai 11. elokuuta 2015
Hyvä paha kouluruoka
Yle Uutiset uutisoi toukokuun lopussa Yle Savon tekemästä kyselystä, jossa oli kartoitettu aikaa, jota oppilaille tarjotaan kouluruoan syömiseen. Noin 70 prosentissa kouluista tuo aika on puoli tuntia tai enemmän. Kuitenkin joskus oppilailla on aikaa lounaan syömiseen vain 10 minuuttia. Artikkelin loppupuolella keskitytään kouluruokailun merkitykseen muunakin kuin vatsantäyttäjänä: se on virkistyshetki, jonka aikana opitaan tavoista, ruoasta ja terveydestä. Kouluruokailu on myös mitä suuremmissa määrin tärkeä sosiaalinen tapahtuma.
Kouluruoalle ei paljon hintaa kerry per annos ja sen mausta on kiistelty vuosikymmeniä. Itse olen aina pitänyt kouluruoasta. Opetusharjoitteluvuonna sitä tuli syötyä lähes päivittäin ja kyllä se edelleen maistui. Ylipäätään on olemassa melko vähän ruokia, jotka maistuvat niin pahalta, etten voisi niitä syödä. Koulussa vain kirjolohikiusaus oli ainoa ruoka, josta en pitänyt, mutta söin sitä siitä huolimatta, koska jollain sitä oli vatsansa täytettävä. Tietysti joidenkin erikoisruokavalioiden noudattaminen saattaa olla hankalaa kouluruokailussa, mutta nykyisin ja myös omina kouluaikoinani erilaisia allergia ja vastaavat otettiin kyllä hyvin huomioon. Itse en ylipäätään pidä siitä, että ruoasta valitetaan enkä mielelläni heitä ruokaa roskiin. Vaikka Suomessa ihmisten ei tarvitse nähdä nälkää, pitää ruokaa silti mielestäni kunnioittaa. Ja onhan ilmainen, ravitseva kouluruoka melko harvinainen asia maailmassa.
Ravitsemuksellisen puolen lisäksi kouluruokailu on myös sosiaalinen tapahtuma. Pitkällä ruokavälkällä on aikaa jutella kavereiden kesken ja jos opettaja syö oppilaiden kanssa, on hänelläkin mahdollisuus jutella oppilaiden kanssa hieman rennommissa merkeissä. Erityisesti omana lukioaikana istuimme kaveriporukkamme kanssa aina samassa pöydässä ja vaihdoimme kuulumisia. Muistanpa myös meitä pari vuotta nuoremmat lukiotytöt, jotka joka päivä söivät vain näkkäriä ja joivat vettä. No, toivottavasti ovat viisastuneet noista ajoista.
Kouluruoalle ei paljon hintaa kerry per annos ja sen mausta on kiistelty vuosikymmeniä. Itse olen aina pitänyt kouluruoasta. Opetusharjoitteluvuonna sitä tuli syötyä lähes päivittäin ja kyllä se edelleen maistui. Ylipäätään on olemassa melko vähän ruokia, jotka maistuvat niin pahalta, etten voisi niitä syödä. Koulussa vain kirjolohikiusaus oli ainoa ruoka, josta en pitänyt, mutta söin sitä siitä huolimatta, koska jollain sitä oli vatsansa täytettävä. Tietysti joidenkin erikoisruokavalioiden noudattaminen saattaa olla hankalaa kouluruokailussa, mutta nykyisin ja myös omina kouluaikoinani erilaisia allergia ja vastaavat otettiin kyllä hyvin huomioon. Itse en ylipäätään pidä siitä, että ruoasta valitetaan enkä mielelläni heitä ruokaa roskiin. Vaikka Suomessa ihmisten ei tarvitse nähdä nälkää, pitää ruokaa silti mielestäni kunnioittaa. Ja onhan ilmainen, ravitseva kouluruoka melko harvinainen asia maailmassa.
Ravitsemuksellisen puolen lisäksi kouluruokailu on myös sosiaalinen tapahtuma. Pitkällä ruokavälkällä on aikaa jutella kavereiden kesken ja jos opettaja syö oppilaiden kanssa, on hänelläkin mahdollisuus jutella oppilaiden kanssa hieman rennommissa merkeissä. Erityisesti omana lukioaikana istuimme kaveriporukkamme kanssa aina samassa pöydässä ja vaihdoimme kuulumisia. Muistanpa myös meitä pari vuotta nuoremmat lukiotytöt, jotka joka päivä söivät vain näkkäriä ja joivat vettä. No, toivottavasti ovat viisastuneet noista ajoista.
maanantai 10. elokuuta 2015
Missioni opettajana
Tällä viikolla monet koululaiset palaavat koulunpenkille, mistä johtuen erilaiset koulutuksen teemat näkyvät tällä hetkellä paljon mediassa. Itse palaan syyskuun alussa vielä viimeiseksi vuodeksi yliopistoon, jonka jälkeen koulumaailma kutsuu toivottavasti pysyvästi.
Näin pian valmistuvana opettajana ajattelin kirjoittaa hieman ajatuksiani opettajan ammatista ja sen merkityksestä. Olin jo lukiossa jonkin verran kiinnostunut opettajan ammatista, mutta lopullisen päätöksen opettajaksi ryhtymisestä tein yliopistossa ensimmäisenä opiskeluvuonna. Ammatti tuntui tavallaan turvalliselta valinnalta. Yliopistossahan melko harvalta alalta valmistuu suoraan johonkin ammattiin. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt yhden opettajan työn hienoimmista ominaisuuksista: ihmisiin ja etenkin nuoriin vaikuttamisen mahdollisuuden. Etenkin yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret ovat sellaisessa vaiheessa elämäänsä, jolloin he tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle heidän tulevaisuuteensa ja toisaalta tuolloin monet myös etsivät itseään ja omaa paikkaansa maailmassa. Vanhempien ja kavereiden lisäksi opettajat ovat isossa roolissa nuoren elämässä. Opettajat myös usein muistetaan jopa koko loppuelämän ajan, niin hyvässä kuin pahassakin.
Itseäni inspiroi hyvin paljon se, että tulevaisuudessa omalla toiminnallani olen vaikuttamassa monen nuoren elämään. Avaankin tässä nyt hieman sitä, minkälaisia taitoja itse haluan välittää nuorille tulevaisuudessa työssäni. Yksi tärkeimmistä ellei tärkein opettajan tehtävä on mielestäni kannustaa nuorta löytämään oma potentiaalinsa. Liian monet nuoret eivät tiedosta sitä, että pystyisivät vaikka mihin, jos vaan ovat valmiita tekemään töitä ja ennen kaikkea olemaan välittämättä muiden kommenteista. Tässä on tietysti avainasemassa hyvän itsetunnon rakentaminen. Yhteiskunta tarvitsee monenlaisia osaajia ja täten myös monenlaisia taitoja. Ikinä ei voi tietää, kenestä tulee oman alansa huippuosaaja, oli kyseessä sitten kirurgin tai putkimiehen ammatti. Olen tehnyt nuorten kanssa paljon töitä ja huomannut, kuinka suuri ryhmän paine ja joukkoonkuulumisen tarve on. Niin se oli silloinkin, kun itse olin teini. Muistan erityisesti sen, kuinka hyvältä tuntui, jos opettaja kehui. Kehumisen ja kannustamisen merkitys on erittäin tärkeää. Mikään ei olisi hienompaa kuin se, että opettajana on vaikuttanut merkittävästi jonkun nuoren elämään ja toiminut rohkaisijana. Tämä tulee varmasti olemaan yksi opettajan ammatin motivoivimpia puolia.
Inspiroivaa kouluvuotta niin oppilaille kuin opettajillekin!
Näin pian valmistuvana opettajana ajattelin kirjoittaa hieman ajatuksiani opettajan ammatista ja sen merkityksestä. Olin jo lukiossa jonkin verran kiinnostunut opettajan ammatista, mutta lopullisen päätöksen opettajaksi ryhtymisestä tein yliopistossa ensimmäisenä opiskeluvuonna. Ammatti tuntui tavallaan turvalliselta valinnalta. Yliopistossahan melko harvalta alalta valmistuu suoraan johonkin ammattiin. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt yhden opettajan työn hienoimmista ominaisuuksista: ihmisiin ja etenkin nuoriin vaikuttamisen mahdollisuuden. Etenkin yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret ovat sellaisessa vaiheessa elämäänsä, jolloin he tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle heidän tulevaisuuteensa ja toisaalta tuolloin monet myös etsivät itseään ja omaa paikkaansa maailmassa. Vanhempien ja kavereiden lisäksi opettajat ovat isossa roolissa nuoren elämässä. Opettajat myös usein muistetaan jopa koko loppuelämän ajan, niin hyvässä kuin pahassakin.
Itseäni inspiroi hyvin paljon se, että tulevaisuudessa omalla toiminnallani olen vaikuttamassa monen nuoren elämään. Avaankin tässä nyt hieman sitä, minkälaisia taitoja itse haluan välittää nuorille tulevaisuudessa työssäni. Yksi tärkeimmistä ellei tärkein opettajan tehtävä on mielestäni kannustaa nuorta löytämään oma potentiaalinsa. Liian monet nuoret eivät tiedosta sitä, että pystyisivät vaikka mihin, jos vaan ovat valmiita tekemään töitä ja ennen kaikkea olemaan välittämättä muiden kommenteista. Tässä on tietysti avainasemassa hyvän itsetunnon rakentaminen. Yhteiskunta tarvitsee monenlaisia osaajia ja täten myös monenlaisia taitoja. Ikinä ei voi tietää, kenestä tulee oman alansa huippuosaaja, oli kyseessä sitten kirurgin tai putkimiehen ammatti. Olen tehnyt nuorten kanssa paljon töitä ja huomannut, kuinka suuri ryhmän paine ja joukkoonkuulumisen tarve on. Niin se oli silloinkin, kun itse olin teini. Muistan erityisesti sen, kuinka hyvältä tuntui, jos opettaja kehui. Kehumisen ja kannustamisen merkitys on erittäin tärkeää. Mikään ei olisi hienompaa kuin se, että opettajana on vaikuttanut merkittävästi jonkun nuoren elämään ja toiminut rohkaisijana. Tämä tulee varmasti olemaan yksi opettajan ammatin motivoivimpia puolia.
Inspiroivaa kouluvuotta niin oppilaille kuin opettajillekin!
Tilaa:
Kommentit (Atom)