Näin vuoden kokemuksella kerron nyt omia kokemuksiani opettajan työn parhaista ja huonoimmista puolista. Toivottavasti nämä ajatukset auttaisivat esimerkiksi alasta kiinnostuneita henkilöitä pohtimaan, olisiko opetus itselle sopiva ala.
Aloitetaan niistä parhaista puolista. Suomessa opettajat saavat hyvin pitkälti päättää omasta opetuksestaan. Tietysti opetussuunnitelma (arkikielellä opsi) ohjaa opettamista, mutta senkin piirissä opetusta pystyy järjestämään todella monella tavalla. Opettaja voi toteuttaa omia visioitaan melko vapaasti eikä kukaan juurikaan hengitä niskaan tai kyttää selän takana, mitä teet. Näin ainakin itse koen asian. En tietysti voi puhua kaikkien puolesta. Joillekin voi tulla yllätyksenä, että esimerkiksi oppikirjan käyttöä ei ole mitenkään määrätty opsissa ja itse asiassa oppikirjoista puhutaan opsissa melko vähän. Jos opettaja haluaa, hän voi tehdä vaikka kaikki opetusmateriaalinsa itse. Tämä on tietysti melko aikaavievää ja uskon, että aika harva opettaja on valmis lähtemään tälläiseen urakkaan. Jos/kun oppikirjaa käyttää, sitä ei todellakaan ole pakko kahlata kokonaan läpi, vaan sieltä voi käyttää esimerkiksi vain osan tehtävistä/materiaalista.
Opettajan työ on ammatti, jossa työtä tehdään koko persoonalla. Jokainen opettaja opettaa itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja kaikki menetelmät eivät sovi kaikille. Omasta mielestäni oppilaiden kanssa ei tarvitse pönöttää ja olla mitenkään tönkkö, vaan oma persoona saa näkyä ja oppilaille voi välillä heittää muutaman vitsinkin. Itselleni parhaita hetkiä opettamisessa ovat olleet sellaiset, jossa aidosti pääsee vuorovaikutukseen oppilaan kanssa ja jotakin juttua mietitään yhdessä ja opitaan uutta. Itse toivoisin olevani opettajana helposti lähestyttävä ja sellainen, jonka seurassa ei tarvitse jännittää, vaan uskaltaa tehdä virheitä ja kysyä, jos jokin on epäselvää.
Yksi tämän työn parhaita puolia ovat työkaverit, jotka ainakin nykyisessä koulussani ovat aivan mahtavia. Aina voi kysyä ja pohtia yhdessä, jos jokin asia mietityttää tai haluaa purkaa tuntojaan. Yläkoulu/lukiossa opettajakunnassa on myös monen eri alan asiantuntijoita ja keskustelujen aiheet heittelevät laidasta laitaan. Kieltenopettajana olen kysynyt apua mm. äidinkielen, biologian ja historian opettajilta johonkin tunnin aiheeseen liittyvään asiaan. Näin niitä oppiainerajoja ylitetään.
Opettaja ei ole työssään koskaan valmis. Näin sanoi juuri viime viikolla kollegani, joka on opettanut yli 30 vuotta ja jää ensi keväänä eläkkeellä. Aina voi oppia uusia opetusmenetelmiä, opiskella jotakin aihetta syvällisemmin, parantaa aineen tuntemusta ja vaikka mitä. Toisaalta ei pääse kyllästymään, koska aina on mahdollisuus kouluttaa itseään tai perehtyä tarkemmin johonkin aiheeseen. Ja aina tulee uusia oppilaita, jotka haastavat katsomaan asioita eri tavalla kuin aikaisemmin. Vaikka itse aine pysyisikin samana, opettamistaan voi aina kehittää.
Sitten niihin huonoihn puoliin. Opettajan työ on melko vapaata, mutta toisaalta kun työaika ei ole 8-16, voisi opetuksen suunnitteluun ja valmisteluun käyttää vaikka kuinka paljon aikaa. Uusia jännittäviä sovelluksia ja tehtäviä voisi etsiä loputtomiin. Johonkin on kuitenkin laitettava raja eikä kaiken tarvitse olla täydellistä tai jotenkin tajunnanräjäyttävää. Itselleen pitää siis olla armollinen ja asettaa rajat. Ei siis ihme, että opettajan työn kuormittavuudesta uutisoidaan aika ajoin. Monille opettajille opettaminen on tavallaan elämäntapa ja melkein kaikesta voi etsiä inspiraatiota opettamiseen. Esimerkiksi näin kielten opettajana voisin tehdä omiin opetettaviini kieliin liittyvien vaikka mitä: lukea, katsoa sarjoja tai elokuvia, lukea uutisia, matkustaa yms. Ja aina sitä miettii, että en tiedä tästäkään aiheesta mielestäni tarpeeksi jne. Itselläni ajanhallinta on yksi suurimpia haasteita ja näin alkuvaiheessa varsinkin päivät tuppaavat venymään.
Niin kuin kaikissa töissä varmastikin, myös opettamisessa on hyviä ja huonoja päiviä. Joskus päivän päätteeksi hymy on korvissa kivasti menneiden tuntien jälkeen ja joskus tuntuu, ettei mistään tule mitään. Sellaista se elämä on.
