Tammikuussa kouluttaudutaan

Kevätlukukausi on lähtenyt käyntiin joululoman jälkeen. Oma joululomani oli hieman työntäyteisempi kuin olisin toivonut, sillä kokeita ja oppilaiden ainekirjoituksia oli korjattavana vino pino (kuvainnollisesti, sillä kaikkihan ne ovat sähköisessä muodossa). Vuodenvaihteessa kuitenkin sitä tuntee aina pientä uudistumisen halua, vaikka meillä opettajilla ehkä enemmän syksy on se ajankohta, jolloin ollaan uuden "vuoden" edessä.

Itselläni tuntimäärät ovat melko isoja ja ottaisin kyllä mielelläni sellaisen jakson, jossa olisi vähemmän tunteja ja niihin pystyisi panostamaan enemmän. Tammikuu on tänä vuonna kuitenkin mukava kuukausi, koska se sisältää suhteellisen paljon koulutuksia. Tämän viikon lauantaina osallistun lukion ruotsinopettajien koulutukseen, jossa käsitellään viime syksynä ollutta ensimmäistä sähköistä ruotsin ylioppilaskoetta ja keskustellaan myös tulevasta kevään kokeesta. Mielenkiintoista kuulla, mitä kokeesta on oltu mieltä.

Tammikuun lopussa suuntaamme isommalla porukalla opetusalan vuosittaiseen päätapahtumaan eli Educa-messuille. Koulustamme ja kaupungin muista kouluista lähtee linja-autollinen opettajia tuohon tapahtumaan. Tätä odotan innolla! Viimeisimmästä Educa-käynnistäni on muistaakseni kolmisen vuotta, joten kiva päästä taas osallistumaan. Olen hieman selaillut messujen ohjelmaa ja mielenkiintoisia luentoja löytyy paljon. Luennot ovatkin mielestäni Educan parasta antia, vaikka onhan pisteilläkin kiva käydä pyörähtämässä. Esim. Saku Tuomisen ja Martti Hellströmin sekä Lauri Järvilehdon ja Peter Vesterbackan haastattelut vaikuttavat todella mielenkiintoiselta.

Koulutuksissa saa usein pontta omaan tekemiseen, kun kuulee toisten näkökulmia ja ideoita asioihin. Samalla näkee, että asiat voi tehdä monella tavalla. Itse tunnen aina pikkuisen saavani työarkeen virikkeitä, kun käy koulutuksissa.

Opettajan työn plussat ja miinukset

Näin vuoden kokemuksella kerron nyt omia kokemuksiani opettajan työn parhaista ja huonoimmista puolista. Toivottavasti nämä ajatukset auttaisivat esimerkiksi alasta kiinnostuneita henkilöitä pohtimaan, olisiko opetus itselle sopiva ala.

Aloitetaan niistä parhaista puolista. Suomessa opettajat saavat hyvin pitkälti päättää omasta opetuksestaan. Tietysti opetussuunnitelma (arkikielellä opsi) ohjaa opettamista, mutta senkin piirissä opetusta pystyy järjestämään todella monella tavalla. Opettaja voi toteuttaa omia visioitaan melko vapaasti eikä kukaan juurikaan hengitä niskaan tai kyttää selän takana, mitä teet. Näin ainakin itse koen asian. En tietysti voi puhua kaikkien puolesta. Joillekin voi tulla yllätyksenä, että esimerkiksi oppikirjan käyttöä ei ole mitenkään määrätty opsissa ja itse asiassa oppikirjoista puhutaan opsissa melko vähän. Jos opettaja haluaa, hän voi tehdä vaikka kaikki opetusmateriaalinsa itse. Tämä on tietysti melko aikaavievää ja uskon, että aika harva opettaja on valmis lähtemään tälläiseen urakkaan. Jos/kun oppikirjaa käyttää, sitä ei todellakaan ole pakko kahlata kokonaan läpi, vaan sieltä voi käyttää esimerkiksi vain osan tehtävistä/materiaalista.

Opettajan työ on ammatti, jossa työtä tehdään koko persoonalla. Jokainen opettaja opettaa itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja kaikki menetelmät eivät sovi kaikille. Omasta mielestäni oppilaiden kanssa ei tarvitse pönöttää ja olla mitenkään tönkkö, vaan oma persoona saa näkyä ja oppilaille voi välillä heittää muutaman vitsinkin. Itselleni parhaita hetkiä opettamisessa ovat olleet sellaiset, jossa aidosti pääsee vuorovaikutukseen oppilaan kanssa ja jotakin juttua mietitään yhdessä ja opitaan uutta. Itse toivoisin olevani opettajana helposti lähestyttävä ja sellainen, jonka seurassa ei tarvitse jännittää, vaan uskaltaa tehdä virheitä ja kysyä, jos jokin on epäselvää.

Yksi tämän työn parhaita puolia ovat työkaverit, jotka ainakin nykyisessä koulussani ovat aivan mahtavia. Aina voi kysyä ja pohtia yhdessä, jos jokin asia mietityttää tai haluaa purkaa tuntojaan. Yläkoulu/lukiossa opettajakunnassa on myös monen eri alan asiantuntijoita ja keskustelujen aiheet heittelevät laidasta laitaan. Kieltenopettajana olen kysynyt apua mm. äidinkielen, biologian ja historian opettajilta johonkin tunnin aiheeseen liittyvään asiaan. Näin niitä oppiainerajoja ylitetään.

Opettaja ei ole työssään koskaan valmis. Näin sanoi juuri viime viikolla kollegani, joka on opettanut yli 30 vuotta ja jää ensi keväänä eläkkeellä. Aina voi oppia uusia opetusmenetelmiä, opiskella jotakin aihetta syvällisemmin, parantaa aineen tuntemusta ja vaikka mitä. Toisaalta ei pääse kyllästymään, koska aina on mahdollisuus kouluttaa itseään tai perehtyä tarkemmin johonkin aiheeseen. Ja aina tulee uusia oppilaita, jotka haastavat katsomaan asioita eri tavalla kuin aikaisemmin. Vaikka itse aine pysyisikin samana, opettamistaan voi aina kehittää.

Sitten niihin huonoihn puoliin. Opettajan työ on melko vapaata, mutta toisaalta kun työaika ei ole 8-16, voisi opetuksen suunnitteluun ja valmisteluun käyttää vaikka kuinka paljon aikaa. Uusia jännittäviä sovelluksia ja tehtäviä voisi etsiä loputtomiin. Johonkin on kuitenkin laitettava raja eikä kaiken tarvitse olla täydellistä tai jotenkin tajunnanräjäyttävää. Itselleen pitää siis olla armollinen ja asettaa rajat. Ei siis ihme, että opettajan työn kuormittavuudesta uutisoidaan aika ajoin. Monille opettajille opettaminen on tavallaan elämäntapa ja melkein kaikesta voi etsiä inspiraatiota opettamiseen. Esimerkiksi näin kielten opettajana voisin tehdä omiin opetettaviini kieliin liittyvien vaikka mitä: lukea, katsoa sarjoja tai elokuvia, lukea uutisia, matkustaa yms. Ja aina sitä miettii, että en tiedä tästäkään aiheesta mielestäni tarpeeksi jne. Itselläni ajanhallinta on yksi suurimpia haasteita ja näin alkuvaiheessa varsinkin päivät tuppaavat venymään.

Niin kuin kaikissa töissä varmastikin, myös opettamisessa on hyviä ja huonoja päiviä. Joskus päivän päätteeksi hymy on korvissa kivasti menneiden tuntien jälkeen ja joskus tuntuu, ettei mistään tule mitään. Sellaista se elämä on.

Sinnikkyyden voima

Monet tuntevat varmasti TED Talk -konseptin. TEDissä eri alojen asiantuntijat ja ihan "tavalliset" ihmisetkin pitävät lyhyitä puheita eri aiheista. TEDin motto onkin Ideas worth spreading eli vapaasti käännettynä Levittämisen arvoisia ideoita. Itse katson TED Talkeja usein Youtubesta ja ne ovat mielestäni todella kiinnostavia ja tarjoavat uusia ajattelunaiheita. Jokin aika sitten törmäsin jossakin opettajien Facebook-ryhmässä Angela Lee Duckworthin TED Talkiin. Puheen aiheena on työssä ja opinnoissa menestyminen. Lee Duckworth on tutkinut, miksi jotkut ihmiset pärjäävät tietyissä tilanteissa paremmin kuin toiset.

Menestyminen ei Lee Duckworthin tutkimusten mukaan ole juurikaan kytköksissä lahjakkuuteen vaan sisukkuuteen tai sinnikkyyteen (engl. grit). Ne ihmiset, jotka ovat valmiita tekemään töitä tavoitteensa eteen, usein myös saavuttavat sen. Tämä ei loppujen lopuksi tullut itselleni yllätyksenä. En esimerkiksi juurikaan usko siihen, että jotkut oppilaat olisivat luonnostaan hyviä koulussa ja toiset eivät. Tästä minulla on aivan omakohtaista kokemusta. Sain peruskoulussa ja lukiossa aina hyviä numeroita, mutta en pidä itseäni mitenkään erityisen lahjakkaana. Yksinkertaisesti luin läksyt tunnollisesti ja keskityin oppitunneilla. Kiitettävät arvosanat eivät siis tipahdelleet tyhjästä ilman minkäänlaista vaivannäköä. En tosin muista itselläni olleen vielä lukiossakaan juurikaan erityistä mielenkiintoa erilaisia asioita kuten biologiaa tai yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Silloin minua motivoivat lähinnä hyvät arvosanat. Tänä päivänä olen aivan eri tavalla kiinnostunut maailmasta kuin teinivuosina ja olisi ihanaa päästä keskustelemaan vaikka historian tunnille.

Mutta, takaisin tuohon sisukkuuteen. Se on ominaisuus, jota haluaisin painottaa enemmän oppilailleni. Kun tekee tarpeeksi töitä jonkun asian eteen, saavuttaa tavoitteensa suurella todennäköisyydellä. Oli se tavoite sitten vitonen tai kymppi. Olen melko vahvasti sitä mieltä, että joillekin oppilaille he itse tai esimerkiksi vanhemmat jotenkin rakentavat pään sisään sellaista ajatusta, että "niin, kukaan meidän perheessä ei ole oikein lukutyyppiä, joten ei sinustakaan varmaan mitään tule". Joillakin oppilailla on siis jotenkin itsellään sellainen ajatus jo lähtökohtaisesti, että he eivät ole hyviä koulussa tai jossakin tietyssä oppiaineessa ja alisuoriutuvat sen takia. Tämän tilalle pitäisi saada ajatus siitä, että pystyn mihin vain, jos vain oikeasti haluan ja sisukkaasti teen töitä. Moni haluaisi menestyväksi, mutta kuinka moni oikeasti on valmis tekemään töitä niin paljon kuin se vaatii? Muistan lukeneeni joskus tutkimuksen, jonka mukaan huippuyksilöt eivät yleensä ole juuri muita lahjakkaampia vaan harjoittelevat muita enemmän. Lopputuloksen kannalta ratkaisevaa on siis harjoittelun ja tehdyn työn määrä.

Itse lukio-opettajana vertaisin lukio-opintoja maratoniin. Ei maratoniin valmistautuva ihminen juokse yhtä pitkää lenkkiä päivää ennen kisaa vaan valmistautuu suoritukseen kuukausia, jopa vuosia. Itse kisasuoritus on jäävuoren huippu, jonka alla on satoja harjoituksia. Tuota kisaa voisi verrata vaikka kurssikokeeseen tai ylioppilaskirjoituksiin. Sinne tullaan näyttämään, mitä harjoitusten aikana on saatu aikaan.

Pitäisikö korkeakoulujen pääsykokeista luopua?

Syksyn aikana keskustelu korkeakoulujen pääsykokeista on ollut vilkasta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta 16. elokuuta ja tämän jälkeen monet tahot ovat esittäneet näkemyksensä asiaan. Myös lukiomme opettajainhuoneessa aihe on luonnollisesti aiheuttanut keskustelua.

Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa siis korkeakoulujen siirtyvän tekemään opiskelijavalintansa ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella. Perusteina tähän on, että nykyinen pääsykoejärjestelmä on korkeakouluille kallis ja ennen kaikkea hakijoille raskas. Rankkojen ylioppilaskirjoitusten jälkeen monilla abiturienteilla ei riitä enää energiaa pääsykokeisiin valmistautumiseen ja he pitävät tästä syystä esimerkiksi välivuoden. Itse ymmärrän tämän perustelun hyvin. Kolme vuotta lukiossa ja siihen lopetuksena ylioppilaskirjoitukset on rankka suoritus, jonka jälkeen monilta on puhti poissa ja takki tyhjä. Varsinkin monilla suosituilla aloilla pääsykokeisiin valmistautuminen on työlästä ja niitä ennen käydään maksullinen valmennuskurssi. Erityisesti kalliit valmennuskurssit asettavat hakijat eriarvoiseen asemaan.

Jo nyt monet lukiolaiset opiskelevat lukiossa suurimmaksi osaksi ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen ja täytyy myöntää, että olen kerran jos toisenkin kuullut opiskelijan sanovan, ettei hän kirjoita tätä ainetta, joten ei tähän tarvitse panostaakaan. Mutta mikä onkaan se lukio-opintojen perimmäinen tarkoitus? Siteeraan tässä nyt suoraan lukiolakia: "Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. -- Lisäksi koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen elämänsä aikana." (2 §) Yksi tavoite on antaa jatko-opintojen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja, mutta mielestäni aivan yhtä tärkeä tavoite on kasvattaa opiskelijoita hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi. Lukiokoulutushan on yleissivistävää koulutusta. Mikäli ylioppilaskirjoitukset toimivat ainoana mittapuuna korkeakoulujen valinnoissa, on lukion rooli yleissivistävänä oppilaitoksena mielestäni vaarassa unohtua ja jäädä taka-alalle. Tilalle jäisi pelkkä korkeakouluun preppaava oppilaitos.

Lukiossa opiskellaan mielestäni ennen kaikkea elämää varten. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja esimerkiksi työelämä voi olla kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä aivan erilainen kuin tällä hetkellä. Emme siis edes oikein tarkalleen tiedä, minkälaiseen maailmaan valmistamme opiskelijoitamme. Joustavuutta, loogista ajattelukykyä ja työskentelytaitoja todennäköisesti kuitenkin tullaan tarvitsemaan myös tulevaisuuden työelämässä. Eri oppiaineet ovat sitten keinoja harjoituttaa näitä taitoja erilaisista näkökulmista.

Toisaalta ylioppilaskoe on ainoa koe, jonka kokonainen ikäluokka tekee samaan aikaan ja joka varmasti arvioidaan (ainakin yksittäisen koekerran aikana) yhteismitallisesti. Esimerkiksi peruskoulun päättöarvosanoissa on uutisoitu olevan paljon heittoja eri koulujen ja paikkakuntien välillä. Samalla osaamisella voi saada esimerkiksi matematiikassa jopa kolme arvosanaa heittävän numeron, kun verrattiin eri peruskouluja. Tämän paljasti Najat Ouakrim-Soivion tutkimus.

Joka tapauksessa keskustelu aiheesta jatkuu varmasti vielä ja sen pitääkin jatkua, sillä mielestäni nykyinen järjestelmä ei ole kaikkein optimaalisin. Mihin ratkaisuun tulevaisuudessa pääsykokeiden ja ylioppilaskirjoitusten suhteen päädytään, jää nähtäväksi.

Missä tällä hetkellä mennään?

Tarkoituksenani on ollut päivittää blogia säännöllisesti, mutta jostain syystä se on jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Nyt tähän tulee muutos ja aion jatkossa julkaista tekstin joka viikko. Tarkoituksena on, että kirjoituksista on apua muille aloitteleville opettajille ja ne jäävät itselleni myös ikään kuin päiväkirjaksi.

Sitten tuohon otsikon kysymykseen. Keväällä sain tietää, että viransijaisuuteni jatkuu koko seuraavan lukuvuoden eli töitä oli tiedossa myös kesän jälkeen. Tämä tietysti lämmitti mieltäni kovasti eikä kesällä tarvinnut stressata siitä, pääseekö jonnekin töihin. Hain kyllä myös muita paikkoja, koska nykyisen työpaikkani sijainti ei ole henkilökohtaisen elämäni kannalta aivan optimaalisin. Paikkaa ei kuitenkaan napsahtanut muualta, joten jatkan vielä vuoden samassa koulussa, jossa työurani viime lukuvuonna alkoi. Oli ihanaa palata kesän jälkeen tuttuun paikkaan, jossa käytännöt ja suurin osa työkavereista on tuttuja.

Koska viime vuonna aloitin nykyisessä työpaikassani vasta syysloman jälkeen lokakuussa, oli minulla elokuussa edessä ensimmäistä kertaa lukuvuoden aloitus ja siihen liittyvät käytännöt. Ensimmäisellä viikolla meillä opettajilla oli kaksi veso-päivää. Ensimmäinen yhteinen kaupungin alakoulujen opettajien kanssa ja toinen oman koulun suunnittelupäivä. Pääasiassa olen siis lukion opettaja, mutta uutuutena pidän tänä vuonna saksaa myös kaseille ja yseille yläkoulun puolella. Hauskaa vaihtelua! Lukiossa opetan ruotsia ja saksaa. Ensimmäinen viikko olikin melkoista härdelliä ja vaikka oppilaat/opiskelijat olivatkin koulussa vain torstaina ja perjantaina, tuli viikonloppu tarpeeseen. Myös konkariopettajat sanoivat, että aloitusviikko on aina melko raskas eikä sitä vielä jaksaisikaan kokonaista viikkoa oppilaiden kanssa :)

Kesän aikana en juurikaan miettinyt työasioita. Alkukesästä kävin saksanopettajien matkalla Berliinissä ja siellä tuli vaihdettua kokemuksia vanhempien kollegoiden kanssa. En saanut kesäajalta palkkaa, mikä on valitettavan yleistä määräaikaisten opettajien kohdalla. Hieman elokuun alussa aloin katsoa lukujärjestyksiä Wilmasta ja kirjat hain koululta ensimmäisenä veso-päivänä. En tiedä, miten palkalliset opettajat tässä menettelevät. Suunnittelevatko he kursseja jo kesällä tai tutustuvat uusiin kirjoihin tai muuta vastaavaa? Täytyykin kysyä asiasta vanhemmilta kollegoilta.

Keväällä lähden pitkää ruotsia lukevan ryhmän kanssa opintomatkalle ja sen järjestäminen jännittää hieman. Onneksi koulussamme on muita opettajia, jotka ovat järjestäneet matkoja ja olen myös kysellyt vinkkejä opettajalta, jonka viransijaisena olen. Hän on onneksi erittäin avulias ja vastaa aina hoitovapaaltaan sähköpostitse kaikkiin kysymyksiini.

Itse oppituntien suunnitteluun on jo hieman tullut rutiinia ja perusjutut alkavat olla hallussa. Nyt alkaa olla aika kehittää itseään ja keksiä oppitunneille hieman erilaisia aktiviteetteja kuin vain kirjan tehtäviä ja "perusjuttuja". Olenkin alkanut pikkuhiljaa tutustumaan erilaisiin sovelluksiin ja ajatuksena on ottaa niitä vähitellen oppitunneille mukaan.

Tässä ajatuksia lukuvuoden alusta. Tulevissa teksteissäni aion pureutua tarkemmin aina johonkin opetusalaan liittyvään aiheeseen ja omiin ajatuksiini siitä.

Innostaavaa syksyä kaikille!

Opettajien työajoista

Ennen tätä ensimmäistä opettajanpestiäni työskentelin kesäisin ja opintojen ohessa aivan muilla aloilla, niin kuin monet muutkin (opettaja)opiskelijat. Kaikissa aikasemmissa työpaikoissani minulla oli tarkat työvuorot ja tauolla käytiin silloin, kun se oli listaan merkitty. Työpäivän loppuessa työasioita ei tarvinnut miettiä, vaan työt jäivät työpaikalla ja niihin palattiin taas seuraavana työpäivänä. Jos siis pääsin töistä kello 16, tarkoitti se että tuon ajan jälkeen en enää juurikaan suonut ajatusta töilleni muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Opettajana aloittaessani tähän tuli suuri muutos. Opettajalla on lukujärjestyksessä tietty määrä tunteja, mutta sehän ei ole sama asia kuin työaika. Jos minulla on viikossa 24 tuntia opetusta, se ei tarkoita, että tekisin viikon aikana 24 tuntia töitä. Tuo 24 tuntia on aika, jolloin konkreettisesti opetetaan oppitunneilla, mutta opettajan työhönhän kuuluu paljon muutakin. Ensinnäkin opettaja suunnittelee etukäteen, mitä oppituntien aikana tehdään. Kuinka paljon tähän saa kulumaan aikaa, vaihtelee varmasti opettajien välillä paljon. Kokemuksen myötä suunnittelu varmasti helpottuu ja nopeutuu ja sitä pystyy tekemään monia asioita melko spontaanisti, koska on tehnyt kyseiset asiat niin moneen kertaan ja tietää, miten homma toimii. Tällä hetkellä oppituntien suunnittelu vie selkeästi isoimman osan aikaani oppituntien lisäksi.

Kieltenopettajana työaikaani kuluu paljon myös oppilaiden aineiden korjaamiseen ja läpikäymiseen. Toisaalta tuntuu, että niihin tulee käytettyä välillä liikaa aikaa, mutta toisaalta niissä näkee oppilaiden kehityksen ja hyviä pohdintoja on aina ilo lukea.

Lukiossa jaksojärjestelmä tarkoittaa, että joka jakson jälkeen koittaa koeviikko. Kokeiden tekemiseen menee jonkun verran aikaa. Näin alussa olen käyttänyt hyödyksi kirjantekijöiden valmiita tehtäviä. Aikaa menee kuitenkin, kun pohtii mitkä tehtävät ovat sopivia ja ylipäätään millaisen kokeen rakentaa. Yllättäen olen huomannut, että kokeen tekeminen on yksi suosikkijuttujani opettajan työssä. On mielenkiintoista pohtia, miten oppilaan osaamista mittaisi parhaiten, jotta koe ei olisi liian helppo tai vaikea.

Vaikka teen usein töitä iltaisin ja harvoin päiväni ovat sellaisia normaaleja kello 8-16 välille sijoittuvia, nautin paljon opettajan työn vapaudesta ja joustavuudesta. Oikeastaan vain oppitunnit sitovat ja muuten työntekonsa voi ajoittaa niin kuin itse näkee parhaaksi. Tällainen vapaus motivoi ainakin itseäni paljon. Vaikka olenkin vielä aivan vasta-alkaja opettajana, jo muutamassa kuukaudessa olen huomannut kehitystä työskentelyssäni ja osaan hieman paremmin arvioida, kauanko mihinkin työtehtävään kuuluu aikaa.

Ajatuksia joululoman jälkeen

Uusi lukukausi pyörähti käyntiin tällä viikolla ja se tarkoitti myös sitä, että palasin ensimmäiseltä lomaltani opettajana takaisin töihin. Takana on myös ensimmäinen kokonainen jakso opettajana. Hienoja virstanpylväitä. Joululoman otin erittäin rennosti ja viimeisinä lomapäivinä aloin jo kaivata takaisin töihin. Loman voi siis sanoa olleen erittäin onnistunut ja tehneen tehtävänsä. Uuteen vuoteen lähdin hyvin akut ladattuina.

Ensimmäinen kokonainen jaksoni kieltenopettajana on siis takana. Oli hienoa saada suunnitella koko kurssi itse ja hoitaa kaikki alusta loppuun. Matkan varrella esiin nousi tietysti paljon kysymyksiä ja välillä tuntui melko raskaaltakin. Oli hetkiä, jolloin olisin halunnut jonkun kertovan minulle, miten joku asia kannattaa tehdä. Aloittelijana kaikki on tietysti uutta ja tämä jatkuvan epävarmuuden vaihe on sellainen, joka on vain yksinkertaisesti "siedettävä". Muistan jostakin lukeneeni, että tällainen aloittelijan epävarmuus menee ohi yleensä parin ensimmäisen työvuoden jälkeen. Pikkuhiljaa sitä karttuu kokemusta ja opetuksessa alkaa esiintymään yhä enemmän asioita, joita on jo tehnyt aikaisemmin ja joihin alkaa olemaan jo jonkinlainen tuntuma.

Aika ajoin (tai no, melko useinkin) sitä kyllä kyseenalaistaa omat taitonsa opettajana. Osaanko aineeni riittävän hyvin, tuntuu taas että en osaa yhtään mitään jne. Onneksi joukossa on myös enenevissä määrin niitä onnistumisen kokemuksia ja tuntuu, että asiat alkavat sujua. Itselläni on palava halu kehittyä hyväksi opettajaksi ja se on varmasti prosessi, jossa ei tule koskaan valmiiksi. Aina on jotain, missä kehittää itseään. Näin aloittelijana huomaan myös, että koko ajan haen sitä, millainen ns. opettajapersoonani on. Tämä on varmaankin sellainen asia, jota vanhemmat kollegat eivät enää juurikaan mieti. Kokemuksen myötä sitä myös alkaa varmasti olemaan enemmän oma itsensä, kun tekeminen rentoutuu ja saa lisää itseluottamusta.

Olen kyllä myös erittäin kiitollinen siitä, että joka päivä opin jotakin uutta ja tunnen olevani yhä enemmän opettaja. Hienoa, että olen ammatissa, jossa pääsee koko ajan kehittämään itseään ja tuntee, että ei pysähdy paikoilleen. Näin varmasti myös yleinen mielenkiinto asioihin säilyy vahvana.

Mielekästä vuoden alkua kaikille!